sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Ihanuuksia ♥


Piipahdin taas kerran oman kylämme ihanassa Sisustusliike Dreamsissä.


Joku voi muistaa viime vuotisen postaukseni, jolloin tapasimme paikallisten bloggareiden kanssa. 


Tämä on siitä turmiollinen kauppa, ettei sieltä tahdo päästä tyhjin käsin pois... :D
Putiikin pitäjä Jessica on aivan mahdoton jouluihminen! Kaikkea ihanaa uutta oli hyllyissä, valkoista, rouheaa, blingblingiä, uutta ja tuttua. Kauniisti aseteltuna.
Saisin helposti kulutettua tuolla tunteja vain tutkimalla, mitä kaikkea siellä onkaan.
Edellisellä kerralla muutama viikko sitten olin hieman tuli hännän alla, mutta niin kiire ei ollut, etteikö ostoksia olisi ehtinyt tehdä... Toissa päivänä vein putiikkiin ensimmäistä kertaa myös mieheni ja hän oikeasti tutki kaikkea mielenkiinnolla!

Kun, mulla ei yhtään näitä tyynynpäällisiä ole (...eh!), niin tein silloin aiemmin ihanan löydön ja nappasin viimeisen tämmöisen päällisen mukaani. Kerrankin oli tuuria! 


Perjantaina lähti mukaani tämä ihana Riviera Maisonin kuusenkoriste ♥


Jos tämä ihana kauppa on sinulle liian kaukana, löytyy sieltä onneksi myös verkkokauppa!




torstai 10. joulukuuta 2015

Tuttuja juttuja pukinkonttiin ♥




Hieman hiljaiseloa ollut blogissa, pahoittelen sitä. Sen verran vie työasiat suurine muutoksineen aikaa ja voimia, että joulu- ja blogijutut ovat jääneet vähän lapsipuolen asemaan... Valmistelut kotona ovat enemmän kuin vaiheessa, phuuh....

Pukinkonttia on sentään hieman ehditty täydentää.
Samoilla apajilla kävin kuin viime vuonnakin (täällä).
Dermosil ei petä, joskin valikoima ei mielestäni ollut ihan niin VAU kuin aiempina vuosina.
 En osaa sanoa miksi, mutta semmoinen tuntuma on.
 Pakkaukset ovat ihania ja tämä spa & sauna -setti olisi pitänyt älytä tilata myös itselle...


Suihkusaippuat näyttävät herkullisilta ♥ 

Lahjapakkauksissa on myös tuoksuttomia vaihtoehtoja herkkäihoisille, kaunis tämäkin ♥



Käsisaippuapaketissa hehkuu joulun värit ♥





PS. Ite ostin :) 





tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukuun ensimmäinen ♥


Tänä aamun valkeni joulukuun ensimmäinen ♥
Taivaalta tosin satoi lumen sijasta vettä, tosin vähäistä räntääkin oli hetken joukossa...
Tämän päivän ohjelmassa on varustaa koti lopuilla jouluvaloilla ja ripotella jouluisia juttuja pitkin poikin :)

Tästä päivästä lähtien countdown lähtee myös pyörimään vinhaa vauhtia kohti aattoa ja eiköhän se hoppu sieltä vielä ennätä, ainakin korttien tekemisen kohdalla (perinteisesti).

maanantai 30. marraskuuta 2015

Suomalainen joululahja ♥♥♥

 
Oletteko törmänneet Facebookissa kampanjaan, joka on hyvällä suomalaisella asialla?
 


Kampanja on ollut näkyvästi esillä valtakunnan tv-kanavillakin, kuten Ylen aamu-tv:ssä sekä tänään MTV:n Huomenta Suomessa.

Ilolla olen itsekin mukana viemässä tätä viestiä eteenpäin!

**********************************************************************************************************

TAVOITE: Haluamme tavoittaa 10 000 ihmistä, jotka ovat valmiita panostamaan ainakin yhteen kotimaiseen joululahjaan (keskiarvo 50 €).

MIKSI: Tämä on helppo tapa tehdä konkreettisesti hyvää. Tule mukaan ja tuet suomalaista yrittäjyyttä, työtä ja lähituotantoa.

KUKA: Tapahtuman taustalla ovat pienyritys Me We:n (www.mewe.fi) omistajat Katariina Lindsten ja Anu Hame, jotka haluavat auttaa puhaltamaan tähän yhteiseen hiileen, koska se lämmittää meitä ihan kaikkia. Haluamme myös kannustaa suomalaisia yrityksiä entistä tiiviimpään yhteistyöhön (vaikka pienellä riskillä).

                                                                              ( kopsattu tapahtuman Facebook-sivuilta)
**********************************************************************************************************

Kävin surffailemassa MEWE:n sivuilla ja sieltäpä löytyikin paljon kivaa pukinkonttiin!
Katsokaas vaikka:


 
Tyttärelle ainakin Robin-pipo, vaihtoehtoja on monenlaisia.
Voisin laittaa omaankin päähäni :)

Pojalle hieno futis-pipo omalla nimellä ja pelinumerolla (tai vaikka koko joukkueelle!).
 
Siskolle, ystävälle tai vaikka ihan itselle SUPER IHANA pipo ♥
 
Puolisolle komeat alushousut :)
 
Ja sitten nämä, nää ois just mulle :D

 
 
Me We Pipo on kotimainen Avainlippu-tuote, joka 
1. Ommellaan Nanson tehtaalla Nokialla ja painetaan tilauksestasi käsin Helsingissä
2. Luomupuuvillainen (elastaania 5 %)
3. Myrkyttömästi värjätty: Öko-Tex 100 -standardi
4. Voimakkaasti heijastavalla merkillä varustettu
5. Laadukas, näyttävä ja ihana!

Mitäs tykkäätte?
Minä tykkään ainakin ♥

  (yhteistyössä MEWE:n ja Ainakin yksi suomalainen joululahja -kampanjan kanssa)
 

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ensimmäinen adventti ♥


Ensimmäinen adventti ♥
Ensimmäinen kynttilä sytytetty, 
ensimmäinen luukku partiolaisten adventtikalenterista avattu.
Lähtölaskenta kohti joulua on alkanut.
Toivottavasti päiväsi oli täynnä kaikkea ihanaa ♥


perjantai 27. marraskuuta 2015

Lähestyy, lähestyy... ♥

 

Pikkuhiljaa alkaa koti koristautua jouluun.
Ajatukset viipyvät lahjasuunnitelmissa, ruokien ja leipomisten suunnittelussa, mitenehdinraivatakaikenkunonollutniinpaljonkaikkeajaväsyttääkinniinpaljon....

 
 
Ylihuomenna vietetään ensimmäistä adventtia ♥
Miten tämä aika rientääkään!?
 
Esikatselu
 
Jouluradiokin starttaa virallisesti ensi sunnuntaina.
Tosin, minä olen kuunnellut sitä jo koko tämän viikon!
Hämmästyin kovasti, kun autoradioon ilmestyi kanavaksi Jouluradio.
Pitihän sitä kokeilla ja kyllä, joulumusiikki kantautui korviini.
Aika ihana ylläri :)
 
Lumi olisi kyllä semmoinen elementti, josta saisi hurjasti virtaa!
Meillä lumi ja pikkupakkanen viipyi vain hetken
ja taas on märkää ja sataa vettä...
Minä en kaipaa talvisin ollenkaan etelän lämpöön
vaan voisin aivan hyvin muuttaa Lappiin lumen, pakkasen ja kaamoksen keskelle ♥
 
 

maanantai 23. marraskuuta 2015

Stockmannin joulua ♥



Onhan näitä jo ollut monessakin blogissa, mutta kannanpa korteni kekoon vielä minäkin.




Kävin siis tovi sitten pikareissulla Helsingistä ja tietenkin katsastin jouluosaston.



Syynäsin hyllyt ja makustelin kokonaisuutta.


Aluksi ihmettelin, että onpa tämä osasto nyt pieni! Paljon vähemmän kaikkea, vaikka eihän sitä valikoimaa siltikään vähäiseksi voi sanoa...


Kovasti oli blingblingiä, eläinhahmoja, pastellisävyjä, 
mutta myös rouheutta ja pellavan sävyjä sekä puuta.


 Kun pääsimme pohjakerrokseen, niin kas! Sieltähän löytyi näitä lisää :) Täällä oli kaikki herkut ja glögitkin. Siksi siis yläkerran osasto tuntui niin "vaatimattomalta". Ihan hyvä veto, sillä nyt mahtui ihan mukavasti sentään liikkumaan ja näkikin jotain. Tosin ei ihan suurin sesonkin ollut vielä päällä tuolloin...





Makeisia ja englantilaisia pipareita löytyi ihanista rasioista. Noita Kiskis-karkkejakin saa omassa purnukassa! Voi miten se onkin ihana ♥




DaCapon ystäville on tarjolla herkkua näin ihanassa rasiassa!

Mustaa ja valkoista oli todella paljon.

 





 Niin kovasti kuin tuo mustavalkoisuus miellyttääkin silmääni, huomaan tarvitsevani joulutunnelmaani perinteisiä joulun värejä. Silleen sopivasti.
 Näitä voi olla mausteena, mutta ei pelkästään. 
Ihan ahdistuisin :)

Itse asiassa ihastuin vallan kovasti näihin aavistuksen vihertäviin palloihin!

...ja jätin nekin kauppaan, kuten ne glögit... Mikä minua oikein vaivaa?? :D


Millaisilla väreillä teidän joulua vietetään?

maanantai 16. marraskuuta 2015

Muutamia Pentikin ihanuuksia ♥


Meidän Sokoksella on aina ollut aika mukava valikoima Pentikin tuotteita. Läheltä löytyy tehtaanmyymäläkin, mutta siellä ei ole tullut aikoihin käytyä... Yleensä jouluinen Pentik herättää mielenkiintoni ja vahdinkin aina, koska Pentikin joulukuvasto ilmestyy. Tänä vuonna siellä ei mielestäni mitään valtavan sykähdyttävää ollut, mutta muutamat jutut toimivat aina.
Pentikin lasipalloihin olen heikkona. En tosin uskalla niitä oikein kuuseen laittaa, etteivät ne vaan tipahda ja mene rikki... Tavallisessa metsäkuusessa oksat ovat usein niin köykäiset, etteivät ne jaksa kannattaa painavia palloja. Istutuskuuset ovatkin asia erikseen. 
Kuusenkoristeissa Pentik ei petä tänäkään vuonna! Ovat nämä kyllä niin ihania... ♥ 
Näillä on minuun vähän sama vaikutus kuin tyynynpäällisillä... 
Mitä te tykkäätte?  
Pentikiltä saa myös oivat joulumuistamiset ilman, että tarvitsee ostaa mitään tavaraa.
Nämä ovat mielestäni oikein mainioita! Paljon onkin tullut uutuuksia.
Ja kovin sievästi pakattuina ♥  
Pentikin joulukahvi on jo klassikko, joskin olen itse jo hieman kyllästynyt siihen. Tämä piparkakkukahvi tosin voisi olla maistamisen arvoinen.

Mitäs tuumaatte? Onko Pentik mieleen vai ei?
Mukavasti uudistuneeseen verkkokauppaan voi käydä tutustumassa täältä ja katsastaa samalla Pentikin tämän joulun tarjonnan :)
*KLIK*


(postaus perustuu omaan mielenkiintooni Pentikiä kohtaan, en hyödy tästä mitään :) )


Muumimuki 🤍

Aurinkoinen pakkasaamu ja uusi muumimuki 🤍 Pidän kovasti näistä mukeista, jotka on kuvitettu alkuperää kunnioittaen. Ajatuksissa viliste...