♥♥♥ Hyvää Joulua ♥♥♥
Joulu kuulostaa kulkuselta.
Joulu tuntuu pumpulilta.
Joulu maistuu piparilta
tai namuselta
tai mantelilta.
Joulu näyttää tähtöseltä.
Joulu näyttää kynttilältä.
Joulu tuoksuu vihreältä
tai punaiselta
tai ruskealta.
Sillä joulukuusi on vihreä
ja kuusen oksan kätkössä
on piparipossun seurana
kirkkaanpunainen omena.
-Kaarina Helakisa-
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
Glögihetki ♥
On aatonaaton myöhäinen ilta, puoliyö.
Joulutouhut alkavat olla paketissa pikkuhiljaa...
Tässä kohtaa on mukava vielä hetkeksi istua alas
ennen nukkumaan menoa
ja nauttia mukillinen glögiä.
Olen lähes joka vuosi toitottanut Blossan uutuuksista,
mutta on meillä tarjolla myös kotimaista vuosikertaglögiä.
Olen näitä ennenkin hyllyssä katsellut,
mutta valinnut kuitenkin sen tutun punaviinin.
Olen näitä ennenkin hyllyssä katsellut,
mutta valinnut kuitenkin sen tutun punaviinin.
Sain taannoin kokeiltavaksi Lingell & Piispasen Loimu 2014 -glögiä.
Glögi on punaviinipohjainen ja siinä on karhunvadelmaa, kanelia ja neilikkaa
- jouluisia makuja siis ♥
Pullo itsessään on hurmaavan kaunis!
Näitä kävinkin hankkimassa pari pulloa viemisiksi joulukukan tai punaviinin asemasta.
Tuurilla sain viimeiset kaksi!
(Blossaa muuten löytyi vielä pullotolkulla...)
Pullonkaulaan laitoin vielä Riviera Maisonin tähti- tai sydänkoristeen, joskaan pullo ei olisi mitään somistetta kaivannutkaan.
Kokeiltavana on myös toinen Lingell & Piispasen glögi, Lumoava Mustikkaglögi.
Se sai vilpittömät kehut myös vanhemmiltani,
jotka olivat ehtineet kokeilla tuotetta jo aiemmin ennen minua.
Myös Lumoava on erittäin kaunis ja tyylikäs pullo - nimensä veroinen,
myös maultaan ♥
(äh...postaus venyi aatonpuolelle, koska kuvat eivät meinannet suostua latautumaan)
Huomenna onkin jännä päivä!
♥
Huomenna onkin jännä päivä!
♥
perjantai 19. joulukuuta 2014
Oi joulumieli missä lienet?
Pikainen heippa!
Varsinainen joulumieli alkaa vihdoin pikkuhiljaa vallata tilaa täälläkin.
Vähän hukassa on ollut työn uuvuttamana, siksi blogikin on päivittynyt aiempaa kehnommin.
Huomenna on koululaisten odotettu joulujuhla ja loman alku.
Viikon verran saan lomailla itsekin, joten muutamia päiviä saa rauhassa
tehdä jouluvalmisteluja ennen aattoa.
Päätin ottaa siivoukset erittäin rennosti.
Hämärä tulee aikaisin ja jouluvalot elävien kynttilöiden kera ovat erittäin armollisia.
Huomenna taidan nauttia loman alun kunniaksi hyvää glögiä ♥
Ihanaa neljännen adventin viikonloppua teille kaikille ♥♥♥
torstai 18. joulukuuta 2014
Jouluradio ♥
Aattoon ei ole enää montaakaan askelta...
Mulla on vielä tekemistä vaikka ja mitä.
Paljon suunniteltua jää tekemättäkin - josko sitten ensi vuonna!
Töissä tunnelmaa on siivittänyt tällä viikolla netin kautta Jouluradio.
Tykkään kuunnella sitä netin kautta,
koska valinnanvaraa on niin paljon!
Huomaatte varmaan, mikä on ollut suosikkina :)
Eilen kokeilin tuota Xmas-versiota
Eilen kokeilin tuota Xmas-versiota
ja sepä olikin hyvä!
Oletteko te testanneet näitä?
Oletteko te testanneet näitä?
♥
tiistai 16. joulukuuta 2014
Ihanuuksia ♥
Meillä on oli viime perjantaina oman lähialueen bloggaajien kanssa blogitapaaminen.
Jännitti ihan hirveästi!
Paikan meille tarjosi ihanan Sisustusliike Dreamsin omistaja
Paikan meille tarjosi ihanan Sisustusliike Dreamsin omistaja
ja Sisustan ja Unelmoin-blogin kirjoittaja Jessica.
Tarjolla oli kuohuvaa, glögiä ja pikkupurtavaa.
Ja mahtavaa seuraa!
Liikkeestä löytyy mm. ihania Riviera Maison -tuotteita,
Lyhtytaloa, Pappelina, Lene Bjerre, Svanefors jne.
Sisustusliikkeen alakerrasta löytyy vielä ihana Design Kellari, josta saa
brändejä joita näkee sisustuslehdissä ja blogeissa. Skandinaavinen muotoilu, käytännöllisyys, ekologisuus sekä arkea piristävät tuotteet
brändejä joita näkee sisustuslehdissä ja blogeissa. Skandinaavinen muotoilu, käytännöllisyys, ekologisuus sekä arkea piristävät tuotteet
Kylläpä syyhytti sormia ostaa vaikka mitä kotiin!
Hankintoja pukinkonttiin tuli kyllä tehtyä (ja itsellekin....) :)
Lisää ihania kuvia ja tunnelmia löytyy näistä blogeista.
Sisustusliike Dreamsillä on myös verkkokauppa *klik*
Tänään vielä ehtii tehdä tilauksia jouluksi ♥
perjantai 12. joulukuuta 2014
No ne joulukortit...
Siinähän kävi sitten niin,
että tänäkin vuonna mennään näillä ihanilla Minna Immosen korteilla,
joita viime vuonna tilasin (onneksi...) vinon pinon.
Olin kyllä hankkinut jo askartelutarpeet.Luulin kuitenkin, että kortit (halvemmalla) laitettaisiin postiin vasta 15. päivä.Ehtisin hyvin tehdä kortit ensi viikonlopun aikana.Aikaa olisi hyvin...
Tuossahan tuo kyllä lukee ihan selvästi.
Tuossa punaisessa kuoressa...
Lukee siinä myös, että joulukiireitä helpottaakseen, voisi kortit jättää tässä kuoressa
jo hyvissä ajoin... :D
No.
Eilen illalla (etsin ja) kirjoitin kortit ja tänään kiireellä kuori postiin.
Mun joulutraditio :D
Miten teillä korttihommat sujuivat?
tiistai 9. joulukuuta 2014
Cookies ♥
Löysin Dansukkerin sivuilta kivan Purkkipikkuleipä -ohjeen toteutettavaksi
vaikka joulumuistamisena kukan tilalla ♥
Ohjeesta tulee 30-40 piprua.
Liitä mukaan ohje:
Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Vatkaa 225 g voita ja 1 iso muna kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita joukkoon purkin ainekset ja työstä taikinaksi.
Muotoile taikinasta tasakokoisia palloja ja aseta ne uunipellille siten, että väliin jää reilusti tilaa kohota.
Litistä kevyesti ja kypsennä uunin keskiosassa 10–15 minuuttia tai kunnes pikkuleivät ovat kauniin värisiä.
Jäähdytä ennen tarjoilua.
Kuvat ja ohje Dansukkerin *klik*
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Toinen adventti ♥
Miten nämä adventit nyt tuntuvat ihan vilahtavan silmissä...?
Toisen adventin illassa jo ollaan!
Täällä tämä päivä on kulunut lähinnä tonttuhommia hoidellessa ;)
Palataan kuitenkin vielä eiliseen Itsenäisyyspäivään ♥
Illan ohjelmaan kuului perinteisesti Linnan juhlat television välityksellä,
sitä ennen kuitenkin syötiin hyvin vieraiden kanssa.
Tarjolla oli pienesti jouluista ennakkoa kinkun, porkkanalaatikon,
rosollin, marinoitujen punasipulien ja kalojen merkeissä.
Lanttulaatikon virkaa toimitti makeat lanttukuutiot paikallislehdestä napatun ohjeen mukaan
(hyviä olivat - suosittelen!).
Tahdoin tarjota jouluista ruokaa osin siksi, että sain mahdollisuuden kokeilla Stony Cape -roséviiniä, jonka luvataan sopivan kaiken jouluruoan (paitsi lipeäkalan....) kanssa. Jouluruokien kanssa viinin valinta on aina hiukan haasteellista, joten viinien ystävänä olin innoissani tästä mahdollisuudesta.
Stony Cape Syrah Rosé -viini piti kyllä lupauksensa.
Olen punaviinien ystävä ja siksi tämä tuntui aluksi ehkä hieman liian kevyeltä.
Kuitenkin, näiden ruokien kanssa se sopi täydellisesti.
Tykkäsin.
Lipeäkalaa ei nyt ollut, mutta ei ole ollut tähänkään mennessä koskaan ;)
(...eikä tule olemaan)
Tämä hanapakkaus on sen verran reilu,
että tästä jäi vielä joulupöytäänkin tarjottavaksi :)
Oletteko te viinin ystäviä?
maanantai 1. joulukuuta 2014
Joulukuun eka ♥
Tässä sitä nyt ollaan :)
Ensimmäinen adventtikin on jo eilinen.
Eka adventtiviikonloppu kului mnulla Tallinnassa työporukan kanssa pikkujouluristeillen.
Aikomuksistani huolimatta en valitettavasti ehtinyt Tallinnan joulutoreille...
Ohuesti harmittaa, mutta toivottavasti vielä joskus ennätän sinne.
Ohuesti harmittaa, mutta toivottavasti vielä joskus ennätän sinne.
Lyhyt aika maissa kului muissa kaupoissa shoppaillessa
ja joka tapauksessa sain hankittua jotakin pukinkonttiin :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Muumimuki 🤍
Aurinkoinen pakkasaamu ja uusi muumimuki 🤍 Pidän kovasti näistä mukeista, jotka on kuvitettu alkuperää kunnioittaen. Ajatuksissa viliste...
-
HUIKEETA ! 51 000 vierailijaa, ylikin jo. Yli 120 sivulle liittynyttä lukijaa. Enpä olisi uskonut blogia aloittaessani! KIIT...
-
Aurinkoinen pakkasaamu ja uusi muumimuki 🤍 Pidän kovasti näistä mukeista, jotka on kuvitettu alkuperää kunnioittaen. Ajatuksissa viliste...