torstai 9. lokakuuta 2014

YLE:n joulukalenteri 2014


Kulkaas!
Ensi jouluna telkkarista tulee jotain aivan muuta kuin Tonttu Toljanteria!
Sopii ainakin minulle, sen verran mielenkiintoiselta tuleva kalenteri vaikuttaa.
Katsokaas vaikka:


 Pirkka-Pekka Petelius, Vesa Vierikko ja Vesa-Matti Loiri tähdittävät uutta joulukalenteria
Ensi jouluna Yle TV2:ssa alkava 24-osainen joulukalenteri on Yleltä iso satsaus – tv-sarjan konsepti ja puitteet uudistuvat kokonaan. Joulukalenteri (työnimi) on koko perheelle suunnattu, komediaa ja fantasiaa yhdistelevät joulutarina.
Uusi joulukalenteri on osa Yleisradion lastenohjelmien 50-vuotisjuhlaa sekä myös kumarrus heille, joita rakastetun Tonttu Toljanterin loppuminen jäi harmittamaan.
Lastenkirjailija ja käsikirjoittaja Timo Parvelan (mm. Ella-kirjat) käsikirjoitukseen perustuva jouluseikkailu kertoo tyttötonttu Pirpanasta, joka lähtee Korvatunturilta selvittämään kadulta löytyneen koiran tapausta ja tutustuu Väinöön, hyväsydämiseen joulukoristeiden tekijään. Alussa pieniltä tuntuvat ongelmat paisuvat lopulta uhkaamaan koko joulun toteutumista.
Uuden joulukalenterin pääosissa nähdään Kreeta Salminen ja Ville Majamaa
Keskeisissä sivurooleissa nähdään koomikkolegendat Pirkka-Pekka PeteliusVesa Vierikko ja Vesa-Matti Loiri

Lisätietoa löytyy YLE:n sivuilta täältä. 

19 kommenttia:

  1. Kuulostaa erittäin hyvältä :))) Parvela on kyllä todella hyvä käsikirjoittaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Itsekin pidän kovasti Parvelan teksteistä, Ella-kirjoja löytyy hyllystä :)

      Poista
  2. Nyt on kyllä kovat odotukset, enpä malttaisi odottaa joulukuuhun asti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotukset tosiaankin korkealla, malttamattomana odotellaan täälläkin :)

      Poista
  3. Kiitos, tämäpä mielenkiintoista tietoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun kävit! Sinulla onkin ihana blogi, lisäsin sen tuonne listalle :)

      Poista
  4. Täälläkin odotetaan tätä joulukalenteria innolla! Toivottavasti myös lapset tykkää, ainakin Parvelan tekstit uppoavat hyvin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin Parvelasta tosiaan tykätään ja uskon, että meidän lapset tänä vuonna jopa tätä joulukalenteria katsoisivatkin :)
      Toljanteri ei enää noihin jo melko isoihin koululaisiin ole oikein iskenyt...

      Poista
  5. https://www.facebook.com/ylenjoulukalenteri

    VastaaPoista
  6. Miksi ei tule Tonttu Toljanteria? Se on ihan paras!

    VastaaPoista
  7. Heippa!
    Toljanteri oli kyllä kiva, mutta sitä on tullut nyt aika monena vuotena. En tiedä, miksei siitä uusia jaksoja tänä vuonna tule.
    Tämä uutuus vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
  8. Iha tylssää. Tonttu Toljanteri oli just paras juolu ohjelma. :(

    VastaaPoista
  9. Väkisin tehtyä surullisen huonoa modernia hömppää. ��

    VastaaPoista
  10. No höh...
    Itse en ehtinyt ensimmäistä jaksoa katsomaan, mutta lapset tuntuivat tykkäävän. Heillehän tämä toki on suunnattukin ;)

    VastaaPoista
  11. Minä mummi 68 v tykkään tästä joulukalenterista, lapsuus tulee mieleen tuosta Rekku-koirasta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Hei mummi ja kiitos ihanasta viestistä ♥
      Tunnelmallista joulunaikaa Sinulle!

      Poista

Kiitos ♥

Muumimuki 🤍

Aurinkoinen pakkasaamu ja uusi muumimuki 🤍 Pidän kovasti näistä mukeista, jotka on kuvitettu alkuperää kunnioittaen. Ajatuksissa viliste...